Hosha on 16-vuotias harkovalainen nuori, joka kirjoittaa nimimerkillä. Hän on syntynyt ja kasvanut Harkovassa, missä hänen lapsuutensa kului. Siellä on myös hänen perheensä, koulunsa ja ystävänsä.
Venäjän hyökkäyssodan alettua Hoshan perhe joutui lähtemään kaupungista. Päätöstä ei tehty heti, vaan vasta huhtikuussa 2022, jolloin Hosha oli vielä lapsi. Perhe muutti väliaikaisesti pienemmälle paikkakunnalle, jossa he asuivat noin kolme vuotta.
Tuo aika toi mukanaan paljon uusia kokemuksia ja opetti arvostamaan yksinkertaisia asioita sekä sopeutumaan jatkuviin muutoksiin.
Vaikka Harkovassa on edelleen vaarallista, perhe muutti takaisin kaupunkiin.
Nyt Hosha on palannut kaupunkiin oltuaan useamman vuoden maaseudulla.
Tämän viikon tärkein tapahtuma on ehdottomasti ollut lumisade ja kovat pakkaset. Äskettäin lämpötila laski jopa –17 asteeseen, ja kädet jäätyivät ulkona ihan kunnolla.
Tällä viikolla lunta on ollut uskomattoman paljon. Menin ikkunan luo ja aloin tarkkailla lumessa liikkuvia ihmisiä. Joku juoksi kulkuvälineeseen ja tuskin mahtui mukaan. Lähellä pysäkkiä lapset juoksivat pulkkien ja liukureiden kanssa. Kaupasta tuli ihmisiä kassit käsissä, ja he keskustelivat niin innokkaasti, että unohtivat jopa nousta johdinautoon.
Oikeastaan tämä talvi on yllättänyt minut todella positiivisesti. Ihmiset vitsailevat usein sanoen:
“Sota, ohjukset, shahedit, unettomat yöt… ja harkovalaiset sanovat: mitä te nyt pienistä – tällaista lunta ei ole ollut sataan vuoteen!”
Tietenkin se auttaa vain sanojen tasolla.
Kun kuulee kovia jysähdyksiä kadulla, haluaisi ajatella, että se on vain jäteauto kolistelemassa. Valitettavasti uutiset kertovat usein aivan muuta. Elämä on nyt hyvin ristiriitaista: päivällä ajattelen tulevaisuutta, kävelen ystävien kanssa ja teen suunnitelmia. Yöllä taas nukahdan räjähdysten ääniin ja toivon joka kerta, että ne ammutaan alas jossain kaukana, eikä “shahedit” tuo uusia uhreja ja kuolemaa.
Myös kaupunki rauhoittuu nykyään aikaisemmin. Katulyhdyt sammuvat ja kaupat sulkeutuvat, vaikka ennen ne olivat auki ympäri vuorokauden. Yksi kyltti loisti ikkunaani joka yö, ja ohi ajavat autot vääristivät sen valoa erilaisiksi hauskoiksi muodoiksi.
Aiemmin se häiritsi minua ja ehkä jopa vaivasi, mutta nykyään pidän siitä jopa hieman.
Valo yksittäisissä ikkunoissa muistuttaa, etten ole maailmassa yksin – ihmiset elävät.
Yhtäkkiä muistin hauskan tarinan siitä, miten kunnallispalvelut ja kaupungin johto pitävät meistä huolta.
Olenko jo maininnut liukumäestä? Kerronpa siitä nyt. Haluan kertoa, kuinka vastuullisia ihmiset meillä ovat. Kaupungin keskustassa on kaikille tutut portaat, joissa ennen oli vesiputous. Lumisateiden jälkeen sinne kertyi niin paljon lunta, että ihmiset päättivät itse tehdä liukumäen aivan portaiden viereen.
Koska alue on puistoa, siellä on paljon puita, joihin laskiessa usein törmättiin. Ja luuletteko, että ihmisiltä kiellettiin laskeminen?
Ei – kaupunki tuli vastaan ja suojasi puut pehmusteilla. Näin sekä puut että ihmisten päät säästyivät.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten pienetkin asiat voivat tuoda ihmisille paljon iloa ja onnea.
Hosha